Alapeura

Alapeuran Angus

Alapeuran tilalla kasvatetaan aberdeen angus -rotuista pihvikarjaa.

 

”Mielettömän hyvää, yksi parhaista pihveistä, mitä olen syönyt", totesi keittiömestari Heikki Ahopelto laukaalaisen Sunion tilan anguksesta LIV-kanavan lähiruokaohjelmansa kuvauksissa.

Heikin lähiruokaa, jaksoa 6 kuvattu Alapeuran tilalla.

Artikkelin alkuperäislähde: www.ruokatieto.fi, Uutiset (Ruokatieto 30.3.2011):

 

Suomalaisten pihvikarjatietämys kasvaa hitaasti


Kaupunkilaisten kuluttajien tietämys pihvikarjasta eli liharotuisista naudoista oli vielä pari vuotta sitten lähes olematon. Naudanlihan kokonaistuotannosta kuitenkin jo vajaa viidennes perustuu pihvirotuihin, yleisimpänä hereford, charolais, aberdeen angus ja limousin. Nyt löytyy jo eri rotulihoilla hifistelijöitäkin.

Rotukarjan tai pihvikarjan nimellä myytävien nautojen lihasta ei kuluttajien keskuudessa pari vuotta sitten tiedetty juuri mitään, Lihatukku Harri Tamminen joutui toteamaan kuluttajakyselyissään Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut.

– Tuoreimmassa kyselyssä yli puolet 600 vastaajasta osasi tunnistaa jo pihvikarjarotujakin, kertoo toimitusjohtaja Pasi Tamminen.

Laumassa emon hoidossa

Pihvikarja kasvaa emolehmien synnyttämistä vasikoista. Emolehmien määrä on Suomessa noussut 20 vuodessa 14 000:sta viime vuoden lopun yli 55 000:aan. Kiihkeimmillään buumi oli 2000-luvulla ja suuntaus pihvirotuihin jatkuu.

Valtaosa Suomessa syödystä naudanlihasta on peräisin lypsyrotuisista naudoista, joita syntyy maidontuotannon yhteydessä. Ne vieroitetaan emosta muutaman päivän ikäisinä ja kasvatetaan usein pihatoissa.

Yksi emotuotannon valttikorteista on mahdollisuus lajinomaiseen käyttäytymiseen. Helsingin Sanomien maaliskuun juttusarjassa eläinhyvinvoinnin asiantuntijaryhmä rankkasikin emolehmät tuotantoeläimistä ehkä parhaiten voiviksi vapaan ulkoilun ja vasikoiden emokontaktin ansiosta.

– Emotilalla vasikka saa nauttia oman emon maidosta ja vierihoidosta noin puolivuotiaaksi asti. Laumassa muodostuu kaverisuhteita ja vasikat mallioppivat märehtijöiksi, kertoo Pihvikarjankasvattajien liiton toiminnanjohtaja Maarit Kallio.

Ulkona kesät talvet

Pihvikarjaa tyypillisesti kasvatetaan kylmäpihatoissa, joissa ne saavat suojan tuulelta ja sateelta. Talvella emot kasvattavat talviturkin sekä lämpöä pitävän rasvakerroksen nahan alle. Jaloittelutarhassa emolehmät viihtyvätkin säällä kuin säällä. Kesän ne hoitavat vasikoitaan laitumella seurustellen samalla astutussonnin kanssa.

Emolehmiä käytetään myös maisemanhoitotöissä perinnebiotoopeilla ja merenrannoilla. Varsinais-Suomen Perinnemaisemayhdistys on lanseeraamassa Suomeen käsitettä niittyliha, joka tarkoittaa luonnonlaitumilla laiduntaneen naudan lihaa.

Jo viidesosa Suomen emoista ja vasikoista kasvatetaan kotieläinluomuehtojen mukaisesti. Loppukasvatuksessa luomupihvinautojen osuus on pienempi. Peltoluomu on yleistä emotiloilla ja markkinasignaaleista riippuu, otetaanko pieni askel myös kotieläinluomuun.

Märehtijöiden hiilijalanjäljestä puhuttaessa on Maarit Kallion mukaan syytä muistaa se, että naudat pystyvät mahajärjestelmällään muuntamaan lihaksi nurmea, jota ihmiset eivät suoraan voi hyödyntää. Kotimaista pihvilihaa syödessä ei myöskään tarvitse kantaa huonoa omatuntoa kuivempien maiden vesivaroista.

Pihvilihassa on makua

Lihatukku Tamminen toi viime talvena markkinoille rotupihvilihan, jossa yhtenä ideana on jäljitettävyys tuotantotilalle asti. Pasi Tammisen mukaan pihvikarjan lihassa maistuu nurmiruokinta, mahdollisuus lajinomaiseen käytökseen sekä se, että rodut on jalostettu nimenomaan lihantuotantoon.

– Millä nämä on maustettu, kysyivät messuvieraat pari vuotta sitten, eivätkä olleet uskoa korviaan kuulleessaan, että vain suolaripauksella, Tamminen mainitsee.

– Mielettömän hyvää, yksi parhaista pihveistä, mitä olen syönyt, totesi keittiömestari Heikki Ahopelto laukaalaisen Sunion tilan anguksesta LIV-kanavan lähiruokaohjelmansa kuvauksissa.

Grillipihalle pihvirotufiilistelyä

Eri pihviroduilla on omat tyyppiominaisuutensa. Brittiläiset angus ja hereford ovat kuuluisia marmoroitumisestaan eli lihassyiden välissä on tasaisesti mureutta tuovaa rasvaa. Limousinrotuliha taas on rasvatonta ja hienosyistä. Charolaiset ja simmentalit kasvavat nopeasti lihaksikkaiksi ja arvo-osiltaan mittaviksi.

– Ylämaankarjassa on riistanmakua ja vanhasta lehmästä saa upean aromikasta palvilihaa, jatkaa Maarit Kallio.

– Meillä entrecotet ovat herefordia, koska siinä on kiinteä rakenne ja tarpeeksi rasvaa, sanoo ruokakauppias Niina Hietalahti porvoolaisesta Anton&Antonista.

Hänenkään mukaansa asiakkaat eivät vielä kovin hyvin tunne pihvilihaa. Tosin Helsingin liikkeessä osataan jo enemmän kysellä lihan taustoista ja tuotantotavoista. Hietalahti haaveilee rotulihatietoisuuden kasvusta niin, että innokkaat grillaajat voisivat kerääntyä fiilistelemään eri pihviroduilla ja keskustelemaan niiden makueroista.

(Ruokatieto – Leena Pakarinen)